Siirry sisältöön

Parkanon kaupungin strategia 2023-2026

Strategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta, tulevista toimintaympäristön muutoksista sekä niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen.

Kaupungin strategia

Kuntalain 37 §:n mukaisesti kunnalla tulee olla valtuuston hyväksymä strategia, joka ohjaa kunnan toimintaa ja taloutta pitkällä aikajänteellä.

Strategiassa tulee ottaa huomioon kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, palveluiden järjestäminen ja tuottaminen, kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka, kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet, sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.

Strategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta, tulevista toimintaympäristön muutoksista sekä niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Myös strategisten tavoitteiden seuranta ja arviointi on määriteltävä.